Kaupunkien hälinän vastapainoksi olemme nyt täällä keskellä ei mitään. Kämppämme on rinteessä oleva pikku tönö, jonka parvekkeelta avautuu näkymä viidakkoon ja vuorille. Äänimaailmaan kuuluu monenlaista viserrystä ja siritystä. Lisäksi outoja huhuiluja, joiden lähdettä ei näy eikä tunnista. Perhoset lentelevät ja gekko vartioi valtakuntaansa.
Joimme parvekkeella kaikessa rauhassa kahvia, kun uhkaava, musta alue alkoi vallata parveketta. Se osoittautui miljoonaksi pieneksi muurahaiseksi. Minä sieppasin kengät ja olin lähdössä hakemaan respasta apua, mutta Esa oli sitä mieltä, että kyllä suomalainen miljoonaa muurahaista vastaa. Hän sieppasi toiseen käteen lattiamaton ja toiseen hyttyskarkotteen ja aloitti sitkeän puolustustaistelun. Hetken päästä muurahaisten musta virta vaihtoi suuntaa ja se alkoi vetäytyä kolmemetristä tolppaa pitkin alas, sinne mistä oli nousun aloittanut. Vähitellen musta alue katosi kasvillisuuden pimentoon. Huh-huh! Olipa tervetulotoivotus. Toivottavasti eivät hyökkää ensi yönä uudelleen, kun nukumme!
Kävimme tekemässä pienen kävelylenkin lähiympäristöön. Elämään toi jännitystä pienen rotkon yli johtava riippusilta, jonka keskikohta oli laho. Kesti vielä meidän, tosin menimme yli varovasti ja yksi kerrallaan. Ei tämä aivan umpiviidakkoa ole. Lähikylään on matkaa viisi kilometriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti