Hyvää ystävänpäivää
Koska selvisimme kunnialla perille Luang Prabangiin, teimme oikean valinnan auton suhteen. Perillepääsy ei ole itsestäänselvyys. Matkalla näkyi siellä täällä rikkinäisiä linja-autoja ja kuorma-autoja, joiden etupyörän ripustukset olivat pettäneet. Näimme vain kallionseinään törmänneet, sanoo Esa.
Tie oli erittäin kuoppainen serpentiinitie ja kuljettajamme käytti ertittäin tehokkaasti hyväkseen koko tien leveyttä.Harmi vaan, että muut tekivät samoin. Puolessa välissä kuljettajamme laittoi turvavyön kiinni, joten osasimme pelätä pahinta. Olemme me ennenkin serpentiinitietä ajaneet, mutta nyt oli tukka välillä pystyssä. Pystysuorat jyrkänteet, ei kaiteita, paljon vastaantulevia ja ohitettavia rekkoja, kylien kohdalla pieniä lapsia ja kotieläimiä. Tiellä' ohitukset tapahtuivat puolalaisittain ja torvet soivat. Vuoristosissit ovat vuosituhannen alussa tehneet joitain iskuja turistibusseja vastaan, joten ainakin ihan viime aikoihin busseissa on ollut aseistetut vartijat, mutta ei tullut edes mieleen pelätä sellaista. Jotkut vuoristokylät oli rakennettu osittain tyhjän päälle, en ymmärrä, mihin ne oli rotkon puolelta tuettu ja tien viertä, rotkon reunalla kulki pieniä lapsia. Pelkäsimme koko ajan, että joku 1-3 vuotias horjahtaa auton alle tai vaihtoehtoisesti väistäessään autoa horjahtaa rotkoon. Kana-, porsas-, vuohi-, tai vasikkapaistiakaan emme onnistuneet saamaan, sillä eläimetkin osasivat väistää tööttäyksen kuulleessaan.
Se, miten pienissä vuoristokylissä elanto hankitaan, jäi täysin arvailujen varaan. Naiset olivat sytyttäneet tien varsille nuotioita, joiden äärellä istuskelivat ja juttelivat. Miehet istuskelivat jonkun matkan päässä ja lapset leikkivät ja vilkuttelivat tien varsilla. Suuremmissa kylissä lapset olivat koulussa, mutta pienet vuoristokylät lienevät toinen juttu. Ei ihme, jos kytlän miehet ovat joskus kaapanneet turistibussin.
Maisemat olivat upeat varsinkin Vang Viengin suunnassa. Ja kyllä se iso auto kannatti varata. Me kaksi sovimme hyvin 10 hengen pikkubussiin, sai todella rötköttää haluamassaan asennossa. Meiltä meni aikaa melkein kuusi tuntia, vaikka kuljettajamme ajoi rivakasti emmekä pitäneet kuin yhden pitemmän tauon + valokuvaustaukoja.
Hotellimme Luang Prabangissa on aivan temppelin vieressä ja vaikuttaa hyvin rauhalliselta, koska on hieman syrjässä keskustasta. Emme ainakaan vielä ole löytäneet Luang Prabangin ihmettä. Tosin ehdimme käydä vasta rannalla kahvilla ja vähän kävellä ranskalaiskortteleissa. Mutta yksi asia täällä on, mikä ei suinkaan ole kaikkialla ollut itsestään selvyys: LÄMMIN VESI! Kohta lasken kylpyammeen täyteen enkä tule sieltä helpolla pois. Esa kävi jo
Matkalla Vangviengistä Luang Prabangiin. Valitettavasti ne komeimmat maisevat jäivät vain muistoihin. |
Hotellimme luona oleva vanha silta. |
Iltakahvilla Mekong_joen varrella auringon viime säteiden valaistessa Luang Prabangia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti