sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Had Yao



Pitkähäntäveneellä kohti Had Yaoa


Kalliojyrkänne hotellimme vieressä

 

Had Yaon satamassa

Aamuyöstä heräsimme siihen, että koirat juhlivat taas onnistunutta ryöstöä lähellä resortiamme.  Meitä ei tällä kertaa putsattu.

Pitkähäntäveneemme kuljettaja oli yön aikana selvittänyt, mihin hän meidät tuo ja päädyimme Had Yaon satamaan. Matkan aikana totesimme, että kyllä Andamanmeri on upea kirkkaine vesineen, auringonpaisteineen ja lämpimine tuulineen. Siellä täällä on korkeita karstikalliosaaria, joissa kasvaa sademetsää ja poukamissa on vaaleahiekkaisia rantoja. 

Tunnin venematkan jälkeen pääsimme perille ja sitten lähdimme etsimään hotelliamme.  Poikkesimme 20 metriä ennen hotellia rantaan ja sitten kävelimmekin kilometrin liikaa.  Lopulta totesimme olevamme eksyksissä.  Hipsimme kiltisti takaisin tielle ja aloimme pysäytellä mopoja, jotka kaikki osoittivat samaan suuntaan eli sinne, mistä jo olimme tulleet.  Emme olleet uskoa heitä, mutta sieltä hotelli kuitenkin löytyi, mihin meidät neuvottiin.

Hotellimme on mukavan pikku kylän reunamilla, rannalla pääasiassa paikallista väriä.  Turisteja näyttää olevan sen verran vähän, että herätämme huomiota.  Huomattava osa väestöstä on täällä jo muslimeja ja se näkyy katukuvassa. Ranta ja maisemat ovat hienommat kuin osasimme odottaa.  Ja netti toimii täällä mantereella hyvin!



Päivällispöydästä auringonlaskun jälkeen Had Yao beachille



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti