Tänä aamuna oli tuuria, kun myöhästyimme vajaan minuutin metrosta. Menimme seuraavalla ja heti Baixa-Chiado aseman jälkeen metromme teki hätäjarrutuksen. Edellinen juna oli joutunut onnettomuuteen. Paikalliset kertoivat, että todennäköisesti kyseessä on ollut itsemurha. Kävelimme koko metrollinen ihmisiä rautatieasemalle yhden asemavälin verran.
Junissa on aina ilmoitustaululla seuraavan aseman nimi, mutta meidän vaunustamme se oli rikki. Päättelimme, että suurin osa jää Belemin asemalle katsomaan paikallisia nähtävyyksiä, ja jäimme pois siellä, missä paljon muitakin, ihan oikealla asemalle.
Seuraavaksi meidän piti mennä Hieronymuksen luostarille, mutta Esa bongasi matkalla hevosvaunumuseon ja päätimme poiketa sisälle. Oli harvinaisen hauska paikka!
Sitten Lissabonin pakollinen Hieronymoksen luostari. Jonotimme kiltisti, vaikka emme siitä tykkääkään. Kannatti jonottaa.
Vasco da Caman muistomerkistä otimme kuvan vähän kauempaa, sillä se oli radan toisella puolella kuten Belemin tornikin. Siellä olisimme halunneet käydä, mutta tässä vaiheessa Helin jalat sanoivat ei kiitos. Katsoimme kuvat netistä😎 Taksi tuo kiltisti kotiin, kun jalat tuntuvat painavilta.Illalla päätimme antaa vielä portugalilaiselle keittiölle yhden mahdollisuuden. Osuttiin pieneen perheravintolaan, joka osoittautui varsin kohtuulliseksi. Kohtuullinen hinta, talon viini hyvää, annokset isoja - mutta ei ole portugalilainen keittiö meidänmieleemme, paitsi tietysti leivokset joita me emme tietenkään koskaan syö😇
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti