Me juniorit

Ylimalkaisen tarkastelun jalkeen voimme todeta, etta olemme loytaneet paikan, missa olemme junioreita.  Taalla on muutama lapsiperhe, me ja loput senioreita.  Rauhallisuus ja turvallisuuden tunne ovat niin petollisia, etta unohdamme vahan valia lukita huoneen oven, kun lahdemme esim. mereen.  No, onneksi emme ole ainoita, taalla nayttaa olevan lahes kaikilla avointen ovien paivat.

Olemme seikkailleet lahuiymparistossa, etsineet mielenkiintoisen nakoisen polun ja seuranneet sita.  Eilen loysimme keskelta ei mitaan iiiison ravintolan, tanaan tarkoituksemme oli ajaa lava-autolla Luang Mai Phiniin, menimme vahan yli ja lopulta kuski kiipesi kopista ulos ja kyseli, etta mihin ihmeessa olemme menossa.  No, kavelimme muutaman kilometrin takaisin kylaan.  Paikalliset uudenvuoden juhlat olivat olleet melkoisen ravakat, silla kolmasosa rantaravintoloista oli palanut ilotulituksen aikana.  Hiihtyneet raunioit olivat viela raivaamatta.  Esa sanoo, etta siina on juhlittu oikein, Se mita tehdaan, kannattaa tehda kunnolla.

Tulimme juuri auringonlasku-uinnilta meresta.  Taivaan rannan varjasi laskeva aurinko, kuu mollotti taivaalla ja rannalla ja meressa me olimme ainoat nauttimassa lampimasta .  Oli suorastaan aavemaista.  Tahtihulluina olemme heranneet aamullakin katsomaan pimealle taivaalle ja bongasimme sielta Etelan Ristin, jota olemme pitkaan etsineet, mutta emme tahan asti loytaneet.

Askeettinen ruokailu ei oikein ota onnistuakseen, silla ruhtinaallisen aamupalan jalkeen popsimme paivalla etelan hetelmia ja paivallisella toteamme vain, etta liha on heikko.