Rantaelamaa

Hemmottelimme itseamme tanaan khmer-hieronnalla.  Paljon tuoksuvia lampimia oljyja.  Hieronta muistutti varsin paljon  suomalaista fysioterapiaa, mutta se oli intensiivisempaa ja melkein koko kroppa kaytiin lapi.  Mmmmm...

Sihanoukvillen hienoin ranta on paikallisten mukaan Otres-ranta ja siella vietimme iltapaivaa.  Tunnelma oli todella leppoisampi ja meno kokonaisvaltaisen rentoa.  Paljon nuorta porukkaa varsin vaatimattomassa majoituksessa. 

Ihmettelimme isoja tatuoituja miehia  (melkein Esan kokoisia :) ) hotellillamme.  Tanaan asia selvisi, kun kolme isoa Harrikkaa ajoi ravintolaan sisaan, yksi jai viela ulos.  Hotellimme on harrikkamiesten virallinen paikallinen klubi.  Syy isoihin pihviruokiin voi myos selittya samalla asialla.  Kysymys on joskus saattanut kuulua: Tarjoillaanhan taalla isoja pihveja, TARJOILLAANHAN!

Huomenna olisi tarkoitus menna luonnonpuistoon.

Rantoja,rantoja, rantoja...

36 tuntia unta ja 39astetta kuumetta paransivat taydellisesta ja tanaan on taas ruoka maistunut eika vatsa oireile yhtaan.

Kapakkakierroksen sijasta teimme tanaan rantakierroksen.  Ajelimme remorkilla(tuktuk) rannalta rannalle, valilla pysahdyimme paikallisessa kalastajakylassa. Meidan Serendipity Beachimme on nahtavasti paikallinen menopaikka, jossa on tarjolla paljon kaikkea (baareja, yokerhoja, kauppoja, matkatoimistoja, kuljetuspalveluja, suuret ikaerot seurustelijoiden kesken.... ).  Meno jatkuu pitkalle aamuyohon, jos haluaa juhlia. Pelkkaa rantaelamaa kaipaavan kannaattaa valita  rauhallisempi ranta.  Ihmisia oli vahan.

Torilla hedelmien osto on suorastaan nautinnollista, silla hedelmia loytyy valtavasti erilaisia ja kokeileminen on kivaa.  Kaikista ei osaa edes arvailla, milta se maistuu. Sen sijaan leipaa on vaikea loytaa, taalla se ei naytakuuluvan ruokavalioon.

Meidan taalla ollessamme on virta katkennut joka ilta.  Hetki odotusta ja paikan oma generaattori hyrahtaa kayntiin. Sen jalkeen melutaso onkin melkoinen.  Oma hotellimme alkaa kuitenkin antaa niita pisteita, mita siita on kerrottu, silla vaikka resorttimme on keskella kaupunkia lahella rantaa, meilla on siella varsin rauhallista. Siksipa ihmettelimmekin, miksi yolla piha-alueella on vartija, tuskin kuitenkaan syytta.  

Sihanoukville

On Helin vuoro ihastella tarkemmin mukavuuslaitosten interiooriarkkitehtuuria.Nopeana johtopaatelmana voisi ajatella etta taalla ei tunneta yliherkkyyssairauksia.  Suo siella,vetela taalla.
Kavimme kapyilemassa kuuluisalla Seredipity Beachilla. Nuorta.vauhdikasta ja dynaamista menoa on joka lahtoon,junaan ja laivaankin. 
Tanaan on huilattu hotellilla.  Respa halusi meidan vaihtava huonetta,syy kuulemma varaus-tai laskutusjarjestelmassa.  Saimme paremman kampan ihan altaan aarelta.  Mitas sita kaikkea vastustamaan.
Yleissilmays kaupungista muistuttaa kuitenkin kehitysmaata, vaikka maisemat ovatkin kauniita ja vehreita.  Omakotitalojen pihat ovat usein hyvin roskaisia ja on varmasti vaikeaa estaa ihmisia sotkemasta yleisia alueita kun omat pihatkin ovat roskan peitossa.  Greenpeacella on taalla haasteita. Myos poimi roska paivassa-liike pitaisi muuttaa sata roskaa paivassa liikkeeksi.

sihanoukvillessa

Tata etappia pelkasimme etukateen eniten: monta kulkuvalinetta, hankala raja... ja lisapelkona Esan eilinen vatsatauti.  Mutta sujuvasti meni:-aamulla thaimaalaiseen tapaan kuljettajammeoli nukkunut rokuliin ja tuli tunnin myohassa
-seuraavat kaksi tuntia seurasimme  thaimaalaista lasten kasvatusta: aiti nipisteli ja laiski poikaansa,poika takoi nyrkeilla autoa ajavaa aitiaan.  Mina irvistelin pojalle valilla takaa, varsinkin kun nyrkkia tuli serpentiinitiella ja vilkkaissa kaupungeissa
-seuraavaksi kaksi tuntia paikallisbussissa. Mari haisi ja matka joutui, lieko tuolla niin valia, ajettiinko oikealla vai vasemmalla
-Rajan yli paasimme ihan sujuvasti.  Antauduimme suosiolla vahan huijattavaksi ja se joudutti rajan yli paasya.  Vahan nolotti, kun kiilasimme sormenjalkien antoon toisten ohi"tipilla", mutta siina vaiheessa olimme laiskoja senioreita.
-sitten riittikin teineily ja otimme taksin, jolla huristimme nelja tuntia hotellillemme.  (bussillaolisi paassyt paljon halvemmalla,mutta sellaiset kuusi tuntia)  Maisemat olivat tosi mielenkiintoiset, mutta mita kaikkea tiella olikaan: autoja mutkissa vaaralla puolella(ja jarrut kirskuivat), lehmia, kanoja, apinoita, sokeriruokoa, kaikenlaisia oksia, kuoppia ei lasketa.Odotimme, milloin se norsu hyokkaa tielle,varoitusmerkit olivat, mutta niita ei kuitenkaan nakynyt.

Huoneemmeon pikkuinen pettymys Thaimaan upeiden hotellien jalkeen, mutta siella on kuitenkin kaikki,mita haluamme.

Nyt syomaan.

viimeista paivaa Koh Changilla

Tanaan on sadellut ja ollut pilvinen paiva.

Esa on ihaillut tiukasti WC:n sisustusta: valkoinen pontto, kauniin variset kaakelit...

Huomenna olisi tarkoitus vaihtaa Kambodzan puolelle, joten vatsat olisi syyta olla kunnossa puoli paivaa kestavalla linja-automatkalla.  Siella hotellimme on nimeltaan Reef'

Lumimies on ollut kuulemma ahkerana Harjulla, kiitos siita.

Rauhallista lomaelamaa

Olemme viettaneet paivan kavellen llaheisilla rinteilla  ja pelaillen. Isoja ihania hamahakkeja ja upeita perhosia.  Esa loysi voittajansa biljardissa. Shakissa oli miltei voittamaton.

Taydenkuun juhlat olivat niin rauhalliset, etta meidanlaisemme fossiilitkin pitkastyivat ja ostivat katukaupasta ne viimeisen paalle herkulliset banaanipannukakut ennen hotellille siirtymista.

 Eivatko sahkopostiviestit tule T:lle perille, kun sielta ei kuulu mitaan.  Alamme olla huolissamme.

Retkipaiva Koh Changilla

Lahdimme pakoon hotellin kuukausittaista hyonteismyrkytysta paivan kestavalle retkelle.  Oli nakoalapaikkoja, ajoimme saaren ympari, soutelimme mangrovemetsassa, tutkimme temppeleita ja norsutkin saivat ruokaa.  Odotetuin kohde oli yollinen pitkahantaajelu mangrovesuolla tulikarpasia katsellen.  Olemme tyytyvaisia.

Retkipaiva Koh Changilla

Laheiselta vuorelta kuva meidan rannallemme, hotellia ei nay

Kalastajakyla mangrovemetsan reunalla

Buddhalaistemppeli, meidatkin paastettiin sisalle, vaikka oli hihattomat paalla.  Munkit heltyivat

Mangrovemetsassa kavelysilta

Nakoalapaikalla

Auringonlasku retkiruokapaikallamme

Siivooja oli vahan huvitellut

Kuvia Chanthaburista

Chanthaburi-joki, taustalla hotellimme K.P. Grande

Laksatiivia kaupan lansimaalaisille, herkkuja paikallisille

Nakyma aamulla auringon juuri noustua hotellimme ikkunasta Chanthaburin keskustaa

Siella putouksilla

Chanthaburin  kaupunkia joen varrella

Turvallisesti Koh Changilla

Selvisimme kunnialla perille.  Matkalla alkoi sataa ja tie muuttui liukkaaksi.  Yksi turistibussi oli aikamoisessa rutussa, siihen oli ajanut musta iso lava-auto kylkeen.  Ambulanssit tulivat juuri paikalle, mutta jos Suomessa on uutisia Koh Changilla kuiolleista tai loukkaantuneista suomalaisista, niin me emme ole niita.

Lauttarantaankin ehdimme melkein sopivasti.  Viimeiset sata metria piti harrastaa pikajuoksua (lue: Lyllertaa vauhdikkaasti).  Koydet olivat jo irti ja kymmenen metria takanamme tullut kiinalainen hyppasi viela laivaan, seuraava ei enaa uskaltanut.

Hotellimme on nimeltaan Kacha, mukavan oloinen paikka.  Tulimme tutkimaan hotellialuetta ja maailma on pieni: Esa tormasi tenniskaveriinsa, joka asuu samassa hotellissa.

Vesiputousseikkailu

Taman paivan ohjelma oli vierailu laheisilla vesiputouksilla.  Paatimme kiertaa maisemalenkin, vaikka se olikin vahan pitempi.  Polku vaan jatkui, ja jatkui ja pieneni ja pieneni ja pienen...   Kun keskelta viidakkoa loytyi pikkiriikkinen talo eika putouksen aanta enaa kuulunut, tajusimme kulkeneemme jossain harhaan.  Emme suinkaan arvanneet kysya metsan keskella asustyelevalta, mihin meidan pitaa menna, vaan kaannyimme kiltisti takaisin ja menimme taas johonkin vaaralle polulle.  mutta jonnekinhan polut aina johtavat.  Meidan polkumme johti kumipuuviljelman takapihalle.  Viimeinen kymmenen metria piti tosin raivata tiensa viidakon halki ja viimeisella metrilla se inhottava teravapiikkinen koynnos loysi polveni.

Kun hikea ja verta valuvat farangit ryntasivat viidakosta, tarttui talon isanta valittomasti puhelimeen pyytaakseen apua, itselleen vai meille :)  Saimme rauhoitella hanta kotvan, etta ei tassa ole mitaan hataa, olemme vaan menossa putouksille.  Sinne me siteen kiltisti kipitimmekin loppumatkan pikitieta pitkin, kuten muutkin tunnolliset turistit.

Kotimatkalla Esa huomasi hotellimme katolta nousevan paksun mustan savun.  Hotellimmehan oli tulessa!
Taksikuskimme tunsi jonkun hotellilta ja soitti hanelle ja kun kurvasimme hotellin pihaan, juoksi sisalta porukkaa katsomaan, oliko juttu ihan totta.  Emme suinkaan menneet 17 kerrokseen vaan jaimme odottamaan, mita tuleman pitaa.  Aulassa alkoi pyoria huoltomiehia,  palomiehia, hotellin johtoa ja kaikki puhuivat puhelimeen.  Naytti, etta kukaan ei tieda, mita tehda, mutta ei ainakaan hotellin asiakkaille mitaan kerrottu, me olimme ainoat, jotka tiesimme asiasta.  Jonkun ajan paasta respan tytto toi meille avaimen ja kertoi, etta katolla oli syttynyt suuri vedenlammitin tuleen.  Kiitteli huomiosta kadet harvinaisen ylhaalla.

Huomenna vaihdamme maisemaa Koh Changille.  Saa nahda, milloin saamme tietoa koti-Suomeen.  Nyt pakkaamaan reppuja.

Chanthaburia ristiin rastiin

Aamu alkoi vahemman mukavasti, kun hissin ovi taklasi Esan kuin kanadalainen poikittaisella mailalla.  Pelkasimme pahempaakin vammaa, mutta nyt alkaa olla kasi kunnossa.  Ei tekisi Koneen hissi moista temppua, mutta Esan mukaan Mitsubishi no 2 on merkitty mies, sita rokotetaan joskus.

Mittari raksahti taas kerran vuoden lisaa.  Olemme viettaneet synttareita tutustuen kavellen Chanthaburiin.  Tata kaupunkia ei ole todellakaan tehty kavelemista ja kavelijoita varten.  Jos sattuu olemaan jalkakaytava, siina on takuulla joku myyntikoju tai vaihtoehtoisesti kaksikymmenta pysakoitya skootteria.  Pujottelemme siis kadulla autoja ja mopoja vaistellen.

Aamupaivan vietimme King Taxin Memorial -puistossa.  Silmiinpistavan hyvinhoidettu ja rentauttava alue ruuhkaisessa kaupungissa.  On muuten enemman ja nalkaisempia kaloja kuin kesamokin laiturilla.  Mekin ostimme kalanruokamyyjalta leipaa.  Taallakin paallimmaiset kalat ovat ilmassa, kun ne kiipeilevat toistensa paalle.

Illansuussa kavelimme Chanthaburin vanhassa kaupungissa.  Elaman kirjo nakyy hammentavan hyvin, kun tyopaikka on samalla koti.  Kun joku perheenjasenista myy ovelta jotain, toiset elavat tavallista elamaansa ruokaillen, TV:ta katsellen  tai muita kotiaskareita suorittaen.  Olimme paikallinen nahtavyys ja banaanilettujen valmistajakin juoksi hakemaan sisalta kameran, kun ostimme hanelta letut.  Koska tama on kauempana rannikosta, tama ei ole varsinaista turistialuetta.  Tourist officen hoitaja pyysi meilta nimikirjoituksen johonkin paperiin, kai silla takaa tyopaikan vahaksi aikaa.

Chanthaburissa

Vahan haikeina jatimme taaksemme rauhallisen Baan Siri on Sea hotellimme.  Tuskin palaamme sinne enaa, ellei sitten tosi senioreina.

Parin tunnin paikallisbussiajelun jalkeen saavuimme Chanthaburin linja-autoasemalle.  Tama Chanthaburi on Thaimaan timanttikaupan keskus ja valitsemamme hotelli naytti olevan sen suurin hotelli.  Aulassa parveili mustapukuisia miehia salkkuineen.  Siella naytti olevan myos muutama rahjainen faragni shortseissaan ja hihattomissa paidoissaan.  Tyylikkaassa  aulassa on paljon peileja :)

Huoneemme on 17:ssa kerroksessa, josta on hieno nakoala yli kaupungin.  Sielta katsoimme paikat, joissa haluamme kayda.  Illansuussa kavimme tekemassa tutustumiskavelyn Chanthaburin keskustaan.  Kun olimme kavelleet pitkaan, kysyin Esalta, onko hanella minkaanlaista aavistustaskaan, missa me olemme.  Ainoa tieto oli, etta olimme Chanthaburissa.  Mutta lopulta hotelli loytyi.

Nyt yritamme viela paasta hotellin 18 kerrokseen, jossa olisi ravintola.  Pitaa vaan kayda kysaisemassa respasta, taytyyko laittaa puku paalle :)

Viela muutama kuva

Nakyma hotellimme ravintolasta auringonlaskun aikaan

Kasuaarikuja lahella Ban Phen kylaa

Kahvitauolla todellisessa rantaravintolassa

Tama on kayttokelpoinen idea liikekannallepanossa, pulloissa on bensiinia skoottereita varten

Nakyma temppelimaelta kohti Ban Phen kylaa

Rakennukset tehty paalujen paalle jokeen.  Kalastaja lahtenee toihin suoraan kotiovelta.

Viimeista paivaa Baan Siri on Seassa

Huomenna pakkaamme reput ja jatkamme kohti Chatnaburia.  Alkaa nyt hirveasti hermostuko, ellei viestia sielta heti kuulu, silla emme tieda, mista loydamme tietokoneen ja loydammeko sielta blogisivustomme.  Kun tietokoneen taalla avaa, siihen tulee thaiaakkosia taynna oleva sivu, josta ei yhtaan tieda, mita missakin kysytaan.  Hotellimme koneen Esa kasitteli niin, etta se suosikeista ohjautuu suoraa haluamillemme sivuille ilman mitaan ihme kysymyksia.

Kavelya rannalla

Vietimme paivan thaimaalaisten omalla lomarannalla.  Siella oli kanssamme viikonloppua viettavia paikallisia ja muutama farangi meidan lisaksemme.  Turistit ottavat aurinkoa omilla rannoillaan paivanvarjojen suojassa, paikalliset nauttivat suurten kasuaaripuiden viilentavasta varjosta.  Kasuaaripuiden muodostamaa kaytavaa on kilometritolkulla ja niiden luoma tunnelma kuin suoraan etelameren romaanista.  Aallot kohisevat paaluille rakennettujen rantabaarien alla.  Tanne paastakseen on kuitenkin raahauduttava muutama kilometri hotellin altaalta.

Illalla kavelimme rantaa pitkin lanteen kohti auringonlaskua. Illallisen jalkeen palasimme kuun valossa muuten pimeaa meren rantaa pitkin hotelliin.  Kurkistimme hylatyn veneen alle, josko kadonnut nuoruus olisi siella, mutta ei ollut :)

Sirkutus ja liverrys jatkuvat taalla pimean tulon jalkeenkin, mika on meille yllatys, silla olemme tottuneet auringonlaskun jalkeen tulevaan hiljaisuuteen.  Tuoksut ovat paikka paikoin huumaavia.

Aamiainen on vahan koyhtynyt parina viime paivana, silla hotellimme on kuulemma vaihtanut ketjua ja hotellin ravintola myyty.  Mutta meida vararavinnollamme asia ei hetkauta pennin vertaa, on vain hyvasta meille :)

Kuvaterveisia Tahimaasta

  Koh Samet kavelyretkellamme

  Koh Samet, itarannalla

  Koh Samet, se rauhallisempi puoli

  Koh Sameti laiturialuetta, olisiko tullut EU-rahaa rakentamiseen :)

  Bungalovimme edesta merelle pain

  Aamupalan viimeiset rippeet, ja se viimeinen kuva on paikallinen  akvaario, T:lle kauhistus vai kaunistua

Koh Samet

Olemme viettaneet paivan laheisella Koh Sametin saarella.  Saari on saanut nimensa laivarakennukseen kaytetyista puista, ei suinkaan niista    hienohiekkaisista rannoista, joita siella myos on.  Saari on olevinaan suuri matkailunahtavyys, mutta ei todellisuudessa poikkea juuri muista paivantasaajan lahella olevista saarista.  Mutta  kivaa siellakin oli.

Kun toiset ajoivat saarta ympari lavatakseilla, me hullut suomalaiset kavelimme pitkin poikin.  Saaren lansipuolen hietikko kelpasi meille.  Siella oli vahemman ihmisia.   Nyt ymmarramme millaisessa herrankukkarossa taalla Rayongissa lomailemme, silla itapuolen ihmismaara  oli Kanarian ruuhkarannan luokkaa.  Taalla ei mopot  parise eika halyttimet vingu.

Olimme tilanneet speed boatin hakemaan meidat neljalta rannalta, jotta ehtisimme viimeiseen hotellille menevaan bussiin.  Kun sita ei alkanut kuulua, soitimme laivafirmaan ja sielta pahoiteltiiin kovasti, etta aallokko on niin kova, etteivat he uskalla lahtea pikkuveneella merelle, menkaa saaren poikki laiturille, josta laivalla mantereelle.  Nain tehtiin.  Osan rahoista saimme takaisin, silla vuorolaiva on halvempi kuin pikavene. Mutta nyt muistimme taas sen, etta thaimaalaiset eivat sano koskaan ei.  Jos he vahankin kiemurtelevat, jotain on vinossa.  Jalkeenpain muistettiin, etta he kahdesti sanoivat, etta jos haluatte lahtea aikaisemmin, soittakaa.  Tama tarkoittikin sita, etta speed boatilla ei enaa neljalta ollutkaan lahtoa saarelta.  Joskus oppii jotain uutta ja joskus vanha opittu palaa mieleen :)

Mantereelle palattuamme viimeinen lavabussi oli mennyt.  Mutta maailmassa, jossa raha on keksitty,sita voi yleensa kayttaa hyvakseen.  Miettiessamme ratkaisua ongelmaamme kohdallemme pysahtyi viimeinen lavabussi, joka lopetti tyovuoronsa juuri siihen.  Lavataksista heitettiin ulos joukko ruotsalaisia ja heille kerrottiin, etta tahan loppui bussin ajo, jos haluatte, voin jatkaa taksina.  Ruotsalaisille ei kelvannut, vaikka yritimme puhua, etta jaetaan taksimaksu, ei siita paljon tule yhta kohti.  Meille kelpasi taksi, joka otti 14 kilometrin matkasta 5 euroa ja toi meidat hotellin ovelle saakka.  Ruotsalaiset jaivat kavelemaan lastenrattaiden kanssa tien reunaa, asuivat kuulemme neljan kilometrin paassa.  Finnjavelit...

Kuvien laittainen

Kylla oli muuten hankalaa saada muutama kuva lahtemaan.  Kun taalta yrittaa avata blogia, se sulkee heti se koska kysely tulee oudosta osoitteesta.  Ja Kuvat pitaa laittaa jostain HT... jonkun kautta.

Tanaan tutkimme kolmen kilometrin paassa olevan perustaimaalaisen kylan, me faragit olimme mielenkiintoisia, mutta kiva oli seurata pienen kylankin elamaa.

Kuvien laiton harjoittelua

Aamuaurinkoa katselemassa, arvatkaa ketka

Takana nakyy meidan kamppamme

Kaupunkielamaa

Matkasimme tanaan tunnin lavataksilla Rayongin kaupunkiin.  Matkan hinta 1 euro.  Oikean linjan taksit on helppo tunnistaa varista.  No jaa, lieneeko niin helppoa varisokeille, eksyvat varmasti :)
T muistanee roikkuneensa joskus lavataksin ulkopuolella tangoissa, mutta taalla on vauhti vahan kovempi, tanaan mentiin lahes sataa.  Taksikuski rukoili ennen lahtoa, ehka se olikin asiakkaiden puolesta.

Rayong on tyypillinen suurehko thaimaalainen kaupunki.  On kuhinaa, autot ajavat vasemmalla puolella , myytavaa on kaikkea mahdollista ja tuoksut (tai valilla hajut) isolla basaarialueella ovat uskomattomia.  Kukkakojujen luona Esa vaitti hajun olevan niin voimakass, etta henki lahes salpautui, epailin tosin, ettei halunnut ostaa minulle kukkia :)   Kala-aluetta vaistelemme molemmat.
Paivan artikkeli oli kuivatut sianpaat, jotka nokottivat tiskilla rivissa.  Kavimme Rayongin reissulla hakemassa naapureillemme laakkeita,  ovat vahan meitakin vanhempia ja matka olisi heille ollut vaivalloinen

Vuorokausirytmimme pysyy turhan sitkeasti Suomen ajassa.  Viime yonakin kuuntelimme kolme tuntia gekkojen konserttia, huutivat nimittain aivan bungalovimme ulkopuolella. 

Kiitos velipojalle, T onkin kipea, eika paase punkasta ylos.

Me juniorit

Ylimalkaisen tarkastelun jalkeen voimme todeta, etta olemme loytaneet paikan, missa olemme junioreita.  Taalla on muutama lapsiperhe, me ja loput senioreita.  Rauhallisuus ja turvallisuuden tunne ovat niin petollisia, etta unohdamme vahan valia lukita huoneen oven, kun lahdemme esim. mereen.  No, onneksi emme ole ainoita, taalla nayttaa olevan lahes kaikilla avointen ovien paivat.

Olemme seikkailleet lahuiymparistossa, etsineet mielenkiintoisen nakoisen polun ja seuranneet sita.  Eilen loysimme keskelta ei mitaan iiiison ravintolan, tanaan tarkoituksemme oli ajaa lava-autolla Luang Mai Phiniin, menimme vahan yli ja lopulta kuski kiipesi kopista ulos ja kyseli, etta mihin ihmeessa olemme menossa.  No, kavelimme muutaman kilometrin takaisin kylaan.  Paikalliset uudenvuoden juhlat olivat olleet melkoisen ravakat, silla kolmasosa rantaravintoloista oli palanut ilotulituksen aikana.  Hiihtyneet raunioit olivat viela raivaamatta.  Esa sanoo, etta siina on juhlittu oikein, Se mita tehdaan, kannattaa tehda kunnolla.

Tulimme juuri auringonlasku-uinnilta meresta.  Taivaan rannan varjasi laskeva aurinko, kuu mollotti taivaalla ja rannalla ja meressa me olimme ainoat nauttimassa lampimasta .  Oli suorastaan aavemaista.  Tahtihulluina olemme heranneet aamullakin katsomaan pimealle taivaalle ja bongasimme sielta Etelan Ristin, jota olemme pitkaan etsineet, mutta emme tahan asti loytaneet.

Askeettinen ruokailu ei oikein ota onnistuakseen, silla ruhtinaallisen aamupalan jalkeen popsimme paivalla etelan hetelmia ja paivallisella toteamme vain, etta liha on heikko.

Loman aloittelua

Nyt on sitten levatty matkan rasitukset pois; uiskenneltu altaassa ja meressa ja istuskeltu omalla terassilla kahvikupponen kadessa.  Chilin ystavillemme voimme kertoa, etta chilisokerilla terastetty jaakahvi maistui aika erikoiselta, tavallista sokeria emme viela omista.  Merivesi oli kaytannossa ruumiinlampoista, ilma sellaiset 33.  Kun lahdimme huoneesta, pitaa muistaa sulkea huoneen iso liukuovi, ettei kylma karkaa.

Pikkuiseen lahikylaan kymmenen kilometrin paassa on matkaa sellaiset viisitoista ja pikkuisuus on sita, etta pituutta on reilusti, leveytta pikkuisen.  Sielta saimme tarvitsemamme, aurinkooljyt ja hyttyskarkotteet.  Malarialaakkeet olemme viela pitaneet laakelaukussa, saas nahda, kaivammeko niita sielta.

Emme paase nahtavasti tyosta irti taallakaan, silla tanaan on korjattu epatoivoisen naapurin ilmastointilaite.

Illalla Ken sai taas napattua meidat risubaariinsa ja hykerteli, kun Esa voitti shakissa 4-0.  Pimealla totesimme , etta viela parempaa kuin maata mokin laiturilla tahtia tuijottaen, on maata lampimalla hiekkarannalla tahtia tuijottaen.  Meresta nouseva lempea lampo pilkkopimealla saa ihmisen henkisestikin loitontumaan Pohjolan viimoista ja pakkasista.

Rayongissa Baan Siri on Sea -hotellissa

24 tunnin vasyttavan matkan jalkeen olemme viimein taalla.  Kuvan voi katsoa netista, se pitaa ihan paikkansa.

Aamu alkoi torstaina jo seitseman jalkeen, jolloin kiisimme bussille, sitten junalla Helsinkiin, jossa Esa kavi katumusreissulla joulun syomisten jalkeen ja osti uudet shortsit.  Jos muuten haluaa saada helsinkilaiset hymyilemaan, voi kokeilla esan kokoiselle miehelle kirkkaan punaista pipoa.  Ikina emme ole nahneet niin paljon iloisia ilmeita Helsingissa.

Lento oli ihan ajoissa, tosin taas kerran puuduttavan pitka.  Voimme taydella sydamella yhtya vieruskaverin (puheliaan sellaisen) ajatukseen: Thaimaassa ei ole muuta vikaa kuin se, etta se on niin kaukana.  Sitten viela kolme tuntia  bussilla ihanaan luonnonrauhaiseen hotelliimme.  Niin luonnonrauhaisaan, etta lahin kauppakin on kymmenen kilometrin paassa kuulemma :)

Virkistavan uinnin ja paivanokosten jalkeen yritimme lahtea rannalle kavelemaan, mutta totesimme, etta olemme lukkiutuneet sisalle huoneeseen.  Lopulta ei auttanut muu kuin Esan kiiveta kylpparin ikkunasta ulos hakemaan respasta apua.  Onneksi kamppamme on bungalow, kolmas kerros hotellissa olisi jo ollut vahan riskialtista.

Illallisen soimme Kenin risubaarissa rannalla ja samalla katselimme paikallisen koiran kanssa auringonlaskua mereen.

Tässä on kaikki!

Huomenna starttaamme aamuvarhain matkaan.  Reput painavat n. 6 kg kipale ja tavarat mahtuivat sinne hyvin.