Välillä toimii netti ja välillä ei. Sinänsä ihan ymmärrettävää, sillä olemmehan kaukana keskellä merta.
Esa selätti bakteerikannan viime yönä ja tänään olemme kävelleet Koh Mookin teitä (=puolitoista metriä leveitä polkuja) tuntikausia. Autoja täällä ei ole ollenkaan, vaan mopot ja mopotaksit hoitavat liikenteen. Kävelimme niemen toiselle puolelle Charlie Beachille saakka. Sieltä otimme kiltisti tuktukin ja tulimme sillä kotitienoille.
Iltakävelyn teimme vielä piiitkälle laiturille, mittasimme sen pituudeksi 450 mertyiä:). Ja tietenkin olemme polskineet ja kahlailleet meressä.
Loppumatkalla yksi koiranpentu adoptoi Esan ajatuksella "ja minustahan et eroon pääse"! Sen taktiikka oli kävellä niin jaloissa, että emme päässeet kunnolla etenemään. Kerrankin pentuparka osui minun jalkoihini, kun yritin kävellä ja kieri ulisten vähän matkaa edelläni. Kukaan muu ei kelvannut. Kun lopulta selvisimme mökillemme, jäi pentu ulisemaan oven taakse, mutta me julmasydämiset vaan huokasimme helpotuksesta kun pääsimme siitä eroon.
Eilen illalla oli resortilla aivan hiljaista jo kymmenen jälkeen. Iltasiivoojat tulivat peittelemään meidät ja laskivat moskiittoverkon päällemme. Nauroivat, että olemme kuin vauvoja.
Kaupassa ollessamme säikähdimme, kun iso kookospähkinä tipahti kaupan katolle kovasti paukahtaen. Paikalliset kiiruhtivat juosten hakemaan sitä. "10 bahtia", sanoi myyjämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti