sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Dehiwalaasutusta


Eilen ajoimme Kandysta Dehiwalaan, Colombon eteläpuolelle. Matkaa ei ollut kuin 150 km, mutta aikaa meni viisi tuntia ruuhkien ja vuoristoteiden vuoksi. Asumme rannalla, 14 kerros rautatieaseman vastapäätä.
Talokompleksin nimi on Marine City, uima-allas, kauppa ja ravintola alakerrassa. Täällä asuminen tosin herättää pikkuisen ristiriitaisia tunteita, sillä rautatieaseman ja meren väliin jää paikallista asutusta. Kävelimme tänään asutuksen poikki rannalle, ystävällisiä ja iloisia ihmisiä siellä näyttää kuitenkin asuvan. Juttelivat ja kyselivät mistä tulemme.
Aamulla heräsimme junan vihellykseen klo 5.05. Silloin meni ensimmäinen juna aseman ohi. Heti kuudelta, auringonnousun aikaan  alkoi vastapäätä pienestä moskeijasta kuulua rukouskujtsu. Poiketen totutusta se jatkuu miltei tunnin. Käännytystä on hyvässä äänessä.
Täällä on nyt sen verran lämmintä, että lähdimme aamulla hyvin aikaisin junalla kohti Mount Laviniaa.  Steppailimme rannalla ja kaupungissa, söimme kevyen lounaan ja Esa keskusteli aroista uskonnollisista ja poliittisista asioista. Minä yritän hillitä keskustelua potkimalla pöydän alta😉
Kävelyämme rajoittaa tällä hetkellä Esan lonkka ja selkä, joka ei anna tehdä pitkiä kävelystä. Onneksi tuk-tukeja on runsaasti kaikkialla. Kun jalat puutuvat, jatkamme tuk-Turkilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti