Plaza Espanja rakennettiin Amerikkojen maailmannäyttelyyn 1929. Silloin näköjään oli rahaa niin että ranteita pakotti ja ehkä vähän muutakin, niin hulppea on tämä aukiota kaartava ökysymboli. Mittakaava tulee esiin kuvista ja helteessä ympärikävely saa miettimään rakentajien olosuhteita. Espanjan sisällissota käytiin 1936-1939. Kun kiertää muutakin kuin tahkoa niin ajatukset rakennusten inhimillisestä hinnasta alkaa tulla esiin yhä voimakkaammin. On sinänsä ymmärrettävää että näitä asioita ei tuoda julki vaan ne lakaistaan maton alle tai perustuksiin kuten saksalaiset heittivät 40 luvulla väsähtäneet rakentajat. Jollain tavalla on yhä aistittavissa ja tuleehan se joskus esiinkin määrätynlainen siirtomaaherruus. Turistille näytetään tylysti kämmentä jos yrittää apteekkiin ilman maskia, paikalliset kävelevät sisään ilman maskia muitta mutkitta. Turistia käsitellään laumaperiaatteella, usein siitä kärsivät myös paikalliset. Jonottamisjärjestelmät ovat Espanjalaisten mielipuuhaa. Resursursointi on kai kiellettyä ja tärkeätä on saada aikaan pitkä jono. Monet jonot voitaisiin helposti jakaa useammalla luukulla ja jos yhden jonon rinnalla olisi kaksi muuta niin jonotusaika olisi vain kolmasosa koska jonon pituuden pysyessä vakiona palvelun kysyntä ja tarjonta pysyvät muuttumattomina. Emme ole olleet vielä kahta viikkoakaan täällä ja jonottamiseen on kulunut aikaa noin kuutisen tuntia. Suurin tekijä on Renfe jonka lipunmyynti kompensoi junien nopeuden kasvun täysin. Plaza Espanjan pompöösiarkkitehtuurin jälkeen suuntasimme Maria Luisan (ipatti eli iPad halusi ihan väkisin kirjoittaa Marja Liisa) puistoon joka on viehättävä pikku lampineen ja lintuineen. Puistoista Espanja kerää täydet pisteet. Niitä on hoidettu tunnollisesti eikä suuria puita ole oksittu pieniksi hoidon helpottamiseksi ja on oma tunnelmansa kävellä jyhkeitten puitten siimeksessä, paahteelta suojassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti