Tänään olemme kulkeneet Thaimaan kuninkaiden jalanjäljissä. Aamupäivällä menimme katsomaan Huahinin vanhinta hotellia, 1929 perustettua Rautatiehotellia, jonka Thaimaan kuningas perusti paikaksi, josta voi lähteä metsästysretkille. Sen jälkeen söpölle, vielä vanhemmalle Hua Hinin rautatieasemalle. Muistatteko, tytöt, sieltä lähdimme yöjunalla vuosituhannen vaihteessa Samuin suuntaan.
Tuk-tuk -kuljettajamme vei meidät seuraavaksi vanhan kuninkaan Kesäpalatsiin. Kuvissa seuraa joku kuva vaatetuksestamme, sinne ei mentykään polvet ja olkapäät paljaina, vaikka paikka ei olekaan enää kuninkaallisten käytössä. Yritimme vielä nykyiseen kuninkaanpalatsin puutarhaan, mutta siellä on todennäköisesti joku kuningasperheen jäsen paikalla, koska puutarha oli suljettu.
 |
Hua Hinin rautatieasema. Hua Hinin tunnus ja ylpeys. |
 |
Lieneekö kuninkaan palvelija kyseessä. Asu lainattiin portilta, ilman sitä ei päässyt sisään. |
 |
Rautatiehotellin vanha norsu. 1900-luvun alkupuolella hotellin sisäänkäynti oli norsun jalkojen välistä. |
Illalla kävimme vielä melkein voittamassa Suomi-kahvilan tietokilpailun. 1968 Meksikon olympialaisten suomalaiset palkintosijat ja ihmisen kehon pienin lihas kaatoivat meidät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti