Suomessa satoi lunta, räntää ja vettä, joten otimme äkkilähdön Välimerelle, Mallorcalle, joka jostain syystä on aina jäänyt meiltä väliin. Odotukset eivät olleet järin korkeat, sillä Mallorca on muistissa suomalaisten ensimmäisenä varsinaisena rymypaikkana, jossa taidettiin rellestää aika tavalla. Irwinin laulu keihäsmatkoista on suomalaista historiaa.
Niinpä yllätys olikin mieluinen, kun saavuimme saarelle. Maisemat olivat hienot taustalla näkyvine vuorineen, samoin lomapaikkamme Alcudian rannat, kalkkikivisellä maaperällä kasvoivat sitrushedelmäpuutn ja oliivit ja hevoset ja lampaat laidunsivat niiden alla. Port d´Alcudia on lahdenpoukama, jossa on pieni (turismiin keskittyvä) asutusalue. Ja jotta en kehuisi liikaa, on hotellimme El Lagokin mukiinmenevä. Meillä on hallinnassa huoneisto, johon kuuluu yhdistetty olkkari/keittiö ja erillinen makuuhuone. Neljännen kerroksen parvekkeelta on ihan mukavat näkymät sisälahdelle ja vuoristoon kaupungin takana.
Vaikka yövyimmekin viime yönä Helsingissä, jäivät unet vähiin ja se tuntui. Teimme pienen kävely-/hankintareissun kaupunkiin ja totesimme, että jalat eivät vaan toimi! Liekö kyseessä laiskottelu lenkkien suhteen Suomessa vai takana oleva lentomatka. Niinpä päädyimme tutustumaan ihan lähitienooseen ja omaan parvekkeeseen ja verryttelemään koipia.
Laiduntavat oliivit xD
VastaaPoista