Porto

On kuultu fadoja ja kierretty kaupunkia kavellen ja bussilla.  Kaupunki on kaunis ja taalla on suuria korekuseroja ja koreilta silloilta ja linnoilta hienoja nakymia.

Ruuan kanssa emme ole tulleet sinuiksi, silla se maistuu ihan turskalta Kaakkois-Aasian jalkeen.  Epailemme, etta kaikki ruoka paistetaan samassa rasvassa eika mausteita kayteta oikeastaan ollenkaan.  Suuntaammekin tana iltana makkariin syomaan halpaa ja hyvaa amerikkalaista.  Juomissa ei ole valittamista, osaavat tehda melkein yhta hyvaa tawnya kuin Esakin.

Aurink teki tanaan tepposet, silla oltuamme koko paivan ulkona ja tuulen puhaltaessa vilvoittavasti kasvoille huomasimme olevamme melkoisia punanaamoja.  Kuvia emme ainakaan viela laita, koska netti toimii taalla tuskallisen hitaasti.

Portossa iltaa viettamassa

Taman paivan autoajeluun kuului Douron laakso.  Nakoalat olivat upeat ja saakin alkoi suosia.  Vuoren rinteet oli pengerretty viinikoynnoksille ja oliivipuille.  Pienissa kylissa naiset myivat juuri kypsyneita kirsikoita.  Istuskelimme nakoalakahviloissa ja soimme lounaan katsellen Douron virtaamista laaksossa.

Mutta Tomille kavi hassusti.  Kun se oli taas kerran ohjannut meidat sivukujien kautta kiertotieta suorinta tieta paatepisteeseen, se joutui takakonttiin.  Suurin ongelma taalla on se, etta navigaattori ei kerta kaikkiaan loyda perille.  Meidan karttamme on valitettavasti pelkka maantiekartta, joten valilla loydamme itsemme mielnkiintoisilta takapihoilta.

Portosta loytyi internetkin pienen kyselyn jalkeen.  Majapaikkamme on sivukaupungilla.  Joutunemme jaamaan sinne pitkaksi aikaa, silla ei hajuakaan, kuinka saamme auton pois parkkihallista.  Sen parkkiin saamiseen vaadittiin kolmen ihmisen kyummenminuuttinen tyo:)

Guardan pohjoispuolella pikkukaupunguissa

Olemme ajelleet vuoristoteita ja moottoriteita, nahneet linnoja, kirkkoja ja temppeleita Esan mukaan koko loppuelaman ajaksi.  Joku pensas kukkii vuoren rinteilla keltaisenaan niin, etta kokovuoret ovat keltaisia.  Saat eivat vaan tanaankaan oikein suosineet, silla osan ajasta satoi ja tuuli kovasti, valilla toki aurinkokin pilkahti.

Eilen kavimme katsastamassa Alcobacan luostarin, jota on kehuttu kovasti, mutta mielipiteemme on, ettei kannata.  Ajoimme Fatiman kautta Tomariin huimia vuoristoteita.  Tomin komensimme katsomaan lyhimmat reitit ja parhaimmillaan kiipesimme rinnetta, jossa oli 30% nousu.  Esa sai painaa kaasua tosissaan, etta auto jaksoi kiiveta.
Tomarin temppelinherrain linnoitus oli sen sjaan nakemisen arvoinen.  Yritimme etsia heidan aarrettaan, mutta emme loytaneet.

Tanaan kavimme sitten katsomassaMarvaota, jota on myos kehuttu kovasti, mutta sekaan ei taysin ollut sita mita odotimme Obidoksen jalkeen.  Kiipesimme linnan korkeimpaan huippuun ja tulimmje siihen tulokseen, etta EU-normit eivat varmasti tayty.  Alas oli sellainen 50m pudotusta ja kaide ylti polviin,  portaat alas olivat niin kapeat ja ilman kaidetta, etta mina tulin istuallaan porras kerrallaan ne alas varmuuden vuoksi.

Guardasta yritimme etsia itsellemme hotellia, mutta kun mina olin tunnin ajellut ja Esa pelannyt vieressa, tulimme siihen tulokseen, etta jatketaan matkaa.  Tomikaan ei loyda mitaan.  Olemme nyt Celorico de Beraissa ja taalla on hotelleja vieri vieressa, mutta taallapa ei ole kauppoja!  Olemme tulleet pimeaan Afrikkaan tai huippuvuorille, sanoo Esa, silla mitaan ei loydy helposti ja kylmaa on!

Obidosissa

Eilen ajelimme aamupaivalla joko Hailuodossa tai havupuita kasvavalla savannilla, no, oikeasti kohti Troijaa.  Tie oli rauhallinen, tienvarret hehkuivat valkoisina, keltaisina, sinisina...  Haikarat hoitelivat poikasiaan joka toisen pylvaan ja piipun paalla...

Siihen rauha loppuikin,silla Setubalin jalkeen alkoi epamiellyttava ruuhkainen liikenne, joka jatkui ja jatkui.  Sesimbra oli niin taynna autoja, etta kahvin jalkeen jatkoimme matkaa, Cascaisissa sama juttu. 
Sintraan pysahdyimme ja kavimme katsomassa Penan temppelin vuoren huipulla.  Oli se hieno, mutta ihmismaara oli myos liian suuri. 

Tarkoituksemme oli olla Sintrassa yo, mutta Tomi ei loytanyt hotellia, ei edes katuja, joissa hotelliemme olisi pitanyt olla.  Kun sitten jatkoimme Obidosiin, oli sama juttu; ei sellaista katua koko Obidosissa.  Veikkasimme vahan sinne pain olevaa katua ja oikein meni, hotelli loytyi.  Kysyimme respan tytolta, mika mahtaa olla taman kadun nimi, mutta tyttopa ei tiennytkaan tyopaikkansa osoitetta. 
Illalla kavimme syomassa ja kun tilasimme alkupaloiksi keiton kanssa valkosipulileivat, kaivoi tarjoilija ne kasilaukustaan.  Olimme illan viimeiset asiakkaat ja veimme varmaan tyttoparan iltapalan.

Obidos on viehattava kaupunki.  Miltei koko kaupunki on korkeiden muurien sisalla.  Kadut ovat kapeita, autoja vain muutama huoltoauto.  Kaupungin reunalla muurien ulkopuolella kulkee piiiiitka akvedukti.  Kysyimme yhdelta tytolta sen pituutta ja pitka kuulemma on, ei hajuakaan, kuinka pitka. 
Saa tosin ei juuri nyt suosi.  Piti vaihtaa shortsit takaisin pitkiin, Suomessa on lampimampaa :(

Nettipaikat ovat tosi harvassa ja tatakin piti etsia urakalla.  Eli jos meista ei kuulu vahaan aikaan, ei se automaattisesdti tarkoita, etta jotain olisi pahasti vialla.

Ensimmainen paiva autoillen

Aamu alkoi vahan hermostuttavasti, silla auton kojelaudassa paloi huollon varoitusvalo.  Ei muuta kuin takaisin autovuokraamoon.  No, katsoivat ja sanoivat, etta otetaanpas uusi auto.  Auto oli todella uusi, 10 km ajettu. Olivat autovuokraamossa sita mielta, etta nyt ei pitaisi olla mitaan valittamista.  Emme me pahemmin valittaneetkaan, varsinkin kun auto oli viela vahan suurempi muutenkin.

Ajettuamme hissuksiin kymmenen kilometria kapeita teita ryntasi yhdesta pihasta lehman kokoinen koira ja yritti syoda meidat.  Se hyppasi kaksi kertaa kuskin puolelle ja irvisteli pahasti.  Laskimme, kuinka monta naarmua ison koiran kynnet tekevat upouuteen maalipintaan.  Kun sitten tarkastimme aikanaan kyljen, ei siina ainakaan silmamaaraisesti nakynyt naarmuja, kynnet olivat kai kuluneet toisten autojen kyljissa.

Paiva on ollut ollut oikein antoisa.  Ajelimme hiljaisia maaseututeita ja vuoristoa.  Totesimme, etta Portugali on varsin monimuotoinen maa.  On rantaa, vuoria, kuivia ylankoja, joissa kasvaa oliivipuita, laaksoja kukkaloistoineen ja mukavia kaupunkeja, joissa on paljon nahtavaa.  Tutkimme Silvesin ja Moniquen (kaupungin nimi taitaa olla vaarin) ja olemme nyt illalla kavelleet Alcacar do Salia ristiin rastiin.  Taalla meilla on hotelli.  32 huoneen hotellissa on kahdet vieraat. 

Huomenna suuntaamme Sintraa kohti.

Farossa

Lento meni hyvin.  Passia emmenayttaneet kertaakaan, joten viranomaiset eivat kai edes tieda etta olemme taalla.

Hotelli on kolmen tahden hotelli, josta tosin ei saa parvekkeen ovea kiinni ja seiffi on murrettu niin montakertaa,ettasitaei ole edes korjattu enaa. Mewnnaan katsomaan, onko huoneessa enaamitaa, sillakaytiin syomassa.

Portugali kutsuu

Reput on pakattu ja katse kääntyy lämmenneeseen Eurooppaan.  Lento Faroon on huomenna lauantaina.  Sieltä olisi tarkoitus vuokrata auto ja kiertää kaksi viikkoa Portugalia eli käytännössä ajaa Portugalin ympäri. Lissabonin ajattelimme jättää väliin ja tutkia sen sitten joskus eläkkeellä...