keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Ateena 9

Retkemme Peloponnesokselle lähti aikaisin aamulla. Olimme jääneet pois metrosta Akropolin metroasemalla ja kävelimme juuri kävelykädulle, kun huomasimme ison poliisisaattueen lähestyvän meitä. Sen verran meni aikaa ihmetellessä, että emme ehtineet ja älynneet kaivaa edes kameraa esiin. Ohitsemme ajoi eilen sytytetty olympiatuli, joka oli juuri kiertämässä Akropolia. Koimme olomme etuoiketuiksi💖

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Korintin kanava. Korintin kanava erottaa Poloponnesoksen mantereesta. Se on yli kuusi kilometriä pitkä, , vajaa 25 metriä leveä ja jopa 80 metriä korkea. Kanavaa alettiin suunnitella jo 600 ekr, mutta ae valmistui vasta 1893. Oraakkelit varoittivat sen rakentamisesta, egyptiläiset insinöörit veikkasivat jopa maailmanloppua, kun vesimassat syöksyisivät sen läpi, Nero aloitti jo kaivamisen... 

Olisimme halunneet pysähtyä muutamalla kauniilla näköalapaikalla, joissa oli levikekin, mutta aina kun opas kertoi, että katsokaa, ei kuljettaja edes hidastanut vaan painoi kaasua. Seuraava pysähdyspaikkamme oli Epidauroksen teatteri. Paikka on aivan mahtava! Juuri kun menimme sinne, seisoi näyttämön keskellä upeaääninen mies ja lauloi. Jaääni kaikui kaikkialle teatterin sopukoihin. Ryhmämme kokeili taputuksia näyttämön keskellä ja taputukset suorastaan tunsi😲Kiipesimme ylös ja ihailimme ja ihmettelimme muinaisten rakentajien taituruutta.

Keskellä näyttämöä on kohta, josta ääni kuuluu kaikkialle. Vasemmalla on vielä aikanaan ollut seinä, joka on vahvistanut ilmiötä.

Teayterin vieressä on aikanaan sijainnut parantola. Siellä on nukuttu ulkona ja toivottu jumalilta tietoa ja apua. Metsikön tuoksu on edelleen huumaava.

Seuraavaksi pysähdyimmeNafpliosin kaupunkiin. Se oli itsenäistyneen Kreikan ensimmäinen pääkaupunki muutaman vuoden ajan ja sitä sanotaan Kreikan kauneimmaksi kaupungiksi. Kaupungin talot ovat pastellin värisiä, siellä on upea rantakatu ja satama. Kaupungin ylle kohoavat kukkulat ja yhden kukkulan päällä sijaitsee venetsialaisten linnoitus. Sinne olisi 980 porrasta, ja jos olisi ollut aikaa, olisimme ainakin yrittäneet kiivetä sinne.




Matkaan kuului lounastauko, kreikkalaista ruokaa.

Lounaan jälkeen suuntasimme Mykenokseen kuningas Agamemnonin linnoituskotiin. Temppeli on rakennettu
 1300-luvulla ekr. Agamemnon tuli lopulta vaimonsa surmaamaksi, kun toi sotaretkeltä itselleen naisen.
Linnoitus tarvitsee vettä, muuten ei pärjätä pitkään. Tässä vesisäiliöitä. Linnoituksen ulkopuolella asui jopa 15000 ihmistä.

Muuri oli vaikuttava vieläkin, vaikka se on aikanaan ollut tosi paljon korkeampi.
Linnoitukselle johtava leijonaportti.

Peloponnesoksella oli valtavasti oliivitarhoja, joiden sadonkorjuu alkaa ihan kohta. Myös appelsiiniviljelmiä oli valtavasti. Nekin kypsyvät joskus marraskuussa. Kolmas viljelykasvi oli tietenkin viiniköynnös. Ajoimme mäntymetsien läpi, ihailimme kohti taivasta kurkottavia sypressejä... 


Kävimme vielä kuningas Agamemnonin vaikuttavalla haudalla. Se oli yritetty peittää kukkulaksi, mutta oli kuitenkin tyhjennetty aikojen saatossa. Haudalta oli suora näköyhteys kuninkaan linnoituskotiin.

Haudan keskushalli oli
 Mahtava! Korkeutta holvilla lienee lähemmäs 15.  metriä(?), akustiikka on hyvä ja tunnelma jotain erikoista.


Kotiin tulimme Syntagma-aukion kautta, jossa oli joku pienimuotoinen mielenosoitus meneillään.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti