lauantai 21. tammikuuta 2023

Hua Hin 20.1.2023

Suomen talvi ei todellakaan ole lempivuodenaikamme, joten pakkasimme kampsumme ja siirryimme pitkän lennon kera lämpimään Thaimaahan. Onneksemme tuulet olivat lennolla niin suotuisat, että 11,5 tunnin lentoaika kutistui 10,5. Mutta oli siinäkin kestämistä. Meidän ikäisillemme 24 tunnin matkapäivä alkaa olla liikaa.

Olemme matkustelleet jo sen verran paljon Thaimaassa, että emme keksineet koko viiden viikon ajaksi uutta tekemistä. Niinpä aloitimme auringolla ja sinisellä taivaalla Hua Hinin Baan Finlandissa, josta vuokrasimme kolmion kahdeksi viikoksi. Kovin on paikka muuttunut kolmessa vuodessa. Lentojen hinnan lisäksi myös hintataso täällä päin  on noussut aika reilusti. Koronavuosien aikana moni ennen suosimamme paikka on lopettanut ja aika vähän ihmisiä on täällä suomalaiskylässäkin. Mutta puut ja pensaat kukkivat entisellä tavalla ja aurinko paistaa yhtä lämpimästi.

Hua Hinin rantakaistale ei ole kovin leveä laskuvedenkään aikana.  Aika vähän olemme  yleensäkään rantaelämää viettäneet, hotellin uima-allas houkuttaa enemmän.  Saa nähdä, miten saamme tämän kaksiviikkoisen kulumaan, ensimmäisen kerran olemme samassa paikassa, missä olemme aiemmin käyneet, ja Hua Hin ympäristöineen alkaa olla aika tuttu. Olemme aina kulkeneet paikasta toiseen ja kurkistelleet nurkan taakse.




Hua Hinin yömarkkinat olivat ensimmäinen kohteemme. Tarkoitus oli löytää joitain asunnosta puuttuvia hyödykkeitä, mutta vaikka kävelimmekin edestakaisin markkinoilla, ainoa löytö oli hattu minulle. Sinällään markkinat ovat mukava tapahtuma ostos- ja ruokakojuineen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti