Aamupäivällä kävimme tsekkaamassa Bangkokin ns. Kummitustalon. Siitä piti 1990 luvun lopulla tulla upea hotelli, mutta sitten tuli lama ja 80 %valmis hienostohotelli jäi kesken. Sen raato nököttää nyt sammaloituneena muistona lamasta. Eräs rouvashenkilö olisi vienyt meidät jotain takakautta hotelliin sisään, mutta ympärillä on vartioita ja turisteja on kuulemma pidätettykin sisään menosta, kerrottiin meille etukäteen. Niinpä tyydyimme ihmettelemään rakennusta ulkoa.
Illansuussa lähdimme Patpongiin ihmettelemään Bangkokin paheellisia yöelämää. Kävimme mm. Patpongin museossa, ei ollenkaan hullumpi paikka. Saa suosittelumme. Paikkaa pitävä rouvashenkilö oli kova juttelemaan ja tarjosi kahvia, paakelseja, opastusta, kassia muistoksi... ja kaikki sisältyi kuulemma pääsymaksuun. Museossa käyntikerrat aikana katu oli muuttunut kovasti. Kun minä kuljin edellä, ei ollut mitään ongelmaa, mutta jos Esa kulki edellä, yritettiin hänet värvätä jokaiseen tyttöbaariin.
Patpongin jälkeen eksyimme. Piti ottaa tuktuk ja ajaa lähimmälle ilmarata-asemalle. Junissa n. 90% ihmisistä käyttää kasvosuojaimet. Olemme ajatelleet, että ne suojaavat sitten meidätkin. Me sen sijaan lotraaminen käsidesiä; aina kauppaan mennessä ja sieltä tullessa, liukuportaiden jälkeen ja junien jälkeen, laivojen jälkeen... yleensä aina kun koskemme johonkin. Ja tietysti ennen ruokailua. Kiitos Teija, meillä on käsidesiä mukana. Tosin kaikki kaupat ja ravintolat tarjoavat myös käsidesiä. Sen verran varomme myös, ettemme osta valmiiksi kuorittuja ja paloiteltuja hedelmiä kadulta.
Illalla teimme vielä ilmaisen jokiristeilyn laivalla, jonka tarjosi Iconsiam, hillitön kauppakeskus, heille ostoksille.En edes tiennyt, että maailmassa on niin paljon luksusmerkkejä, ja täällä ne olivat saman katon alla. Ulkona oli myös hieno valo-vesi-musiikiesitys. Ei se kuitenkaan Singaporen vastaavaa voittanut.Laitanpa taas kuvat varmuuden vuoksi erikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti