perjantai 7. maaliskuuta 2014

Hong Kong 5

Älä oikaise eläintarhassa ;D


Tutkimme Hiplaa ja se kertoi meille, että Nooan Arkkiin kannattaa mennä tutustumaan.  Siispä hyppäsimme metroon ja muutaman vaihdon ja bussiajelun jälkeen löysimme itsemme kyseisestä paikasta. Nimensä mukaaan paikka loi katsauksen länsimaisesta käsityksestä Raaamatun historiaan, mutta oli siellä paljon muutakin mielenkiintoista: Raamatun ohjeiden mukaan rakennettu oikean kokoinen Nooan arkki, jonka mittasuhteet täsmäävät nykylaivojen mittasuhteisiin, Raamatun ohjeiden mukaan rakennetut Liitonarkki + muita tarpeita, mitä emme nyt nimeltä muista.  Esineet olivat paksun panssarilasin takana.  Tietoa löytyi eri maanosien tarustoissa olevista kertomuksista vedenpaisumuksesta, liitonarkin etsimisestä, Nooan ravinnosta arkissa...  Tutkikaapa muuten, mikä on Noah´s pudding. 
Seisoskelimme pitkään salissa, jossa oli yli 500 kg painava meteoriitti ja trilobiitteja + muita fossiileja.  Tungosta ei ollut, joten esityyksiinkin sopi hyvin.

Työtä oli tehty ja rahaa kulutettu teemapuiston perustamisessa.  Arkin lisäksi löytyi puutarha, johon elukoita oli jo siroteltu, huvipuisto, ravintoloita, kohta tapahtuu jotainhuone( jossa vapaaehtoiset saivat jotain päälleen,vettä, matoja, kumiankkoja...), näköalatorneja... Mietimme, että kuka tässä maassa rahoittaa tällaisen paikan.

Paino yli 500 kg, mielenkiintoisen näköinen läheltä.  Tuskin pystymme edes kuvittelemaan, millaisen matkan tämä esine on kulkenut miljardien vuosien aikana, ennen kuin se on tömpsähtänyt maahan, ja nyt se on tuossa...

Aikalaisia :)

Liitonarkin replica, tehty Raamatun ohjeiden mukaan.,


Noan arkkiin oli helppo päästä, mutta poistulo aiheutti vähän päänvaivaa.  Lopulta hyyppäsimme yhteen bussiin ja saimme hienon kiertoajelun maisemineen kaikkineen.  Hyppäsimme pois siellä, missä suurin osa muistakin ja olimme päätelleet oikein; tulimme yhdelle metroasemalle, josta oli sitten helppo jatkaa matkaa.
Bussiajelumme kulki pitkin rantoja ja korkeita siltoja, tällaisiakin paikkoja löytyy Hong Kongista.  Kuva on pieneltä Tsing Yin saarelta lähellä Lantaun saarta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti